palkkio

November 1st, 2008

Rankan lenkin jälkeen palkitsimme ahkerat ajajat ja itsemme juustokakulla

Viimeinen lenkki Gironassa (tällä kertaa)

May 26th, 2008

Viimeinen päivä Gironassa ja aamu valkeni lähes aurinkoisena ja eilisen sateet ja hyytyminen oli muisto vain. Reippaina kolmikkomme suuntasi jälleen kohti Hincapie-nousua ja tavoitteena oli vihdoinkin käydä ajamassa, hyvin lämmiteltyämme, takaisintulomatkalla (H)Els Angles nousu. Matka sujui mukavasti, eilisen pieni verryttely oli hyvä juttu ja jo lähes tutut maisemat saivat ajamisen tuntumaan nopealta. Hincapie-nousu meni lähes heittämällä eikä reidet vielä hapottanut lainkaan. Laskua tämänkin mäen päältä lähimpiin kyliin tuli useampia satoja metrejä jaettuna n. 10km matkalle. Eli palkinto noususta oli heti kuitattavissa.

29555

Vaikka mieli jo teki heti lähteä kohti Els Anglesia, maltoimme kuitenkin ja suuntasimme kiertelemään lähiseudun pikkukyliä. Keskeltä peltoa ilmestyvät kylät olivat kaikki kivoja katsella ja ajella, mutta varsinkin Peratalladan kylä teki suuren vaikutuksen. Siellä pidimme kahvitauon ja tulipa kylää kuvattuakin runsaasti (kts. Galleria). Peratalladan jälkeen ei kyliin suunnistaminen ihan putkeen mennytkään. Pari seuraavaa kyllä löytyi ihan kivasti, mutta sitten onnistuimme suuntaamaan taas ihan väärään suuntaan, joka lopulta johti siihen että ajelimme kymmenisen kilometriä isoja teitä, kunnes olimme taas oikealla reitillä ja nyt oikeasti kohti Els Anglesia.

29582

Els Anglesin nousu alkoi jyrkästi ja noin 80km lämmittely oli ehkä nykykunnolle vähän liikaa. Tiukasti nousu tuli kuitenkin väännettyä, vaikka puolimatkassa sitä jo koitti keksiä syitä jättää leikki sikseen ja jäädä hengähtämään ja venyttelemään. Ajoimme kuitenkin tiukasti ylösasti ja viimeinen kolmannes ylämäestä oli jo suorastaan mukavaa nousua, kun kaltevuus laski puoleen (alle 5%) ja pyörittäminen Orbean välityksiää alkoi taas sujua.

29600

Huipulla odotti palkinto sekä maisemien, mutta ennenkaikkea luostarista saadun kylmän oluen muodossa. Reissun ehkä parhaalta maistunut olut ja varmaan ainakin ansaituin. Lisäpalkintoja oli luvassa matkalla alas kohti Gironaa. Alamäki oli paikoin mukavan jyrkkä ja mutkikas ja loivempiinkin kohtiin piti runtata vauhtia reilusti. Olihan kyseessä reissun viimeiset kilometrit ja enää ei tarvinnut säästellä. Jyrkillä pätkillä tiukat mutkat rajoitti ja suoremmilla runttaamisesta huolimatta vauhdit jäi 65km/h pintaan, mutta kyllä sekin ihan mukavalta tuntui. Ei näitä joka päivä pääse ajamaan.

29662

Hotellille saavuttua vuorossa oli suihkukierros ja jääkaapissa odottavan Cavan tyhjennys (Vinkki reilu kolmen euron Cava ei välttämättä ole parasta A-ryhmää). Sitten fillareita palauttamaan sekä safkalle, jonka jälkeen hyytyneinä takaisin hotellille.

Hyvä päätöspäivä reissulle. Huomenna vuorossa onkin sitten Barcelona ja kotimatka.

Niin joo. Tänne voitas tulla uudelleenkin. Tullaanhan?

Vihdoinkin ajamaan

May 25th, 2008

Eilisen lepopäivä ja tämän päivän jatkuva sade on syönyt miehiä rotan lailla. Illalla paineet oli jo niin kovat, että pakko oli päästä polkemaan. Niinpä suuntasimme kevyelle pyörittelylenkille suuntaan, jota ei niin kovin tarkkaan ollut etukäteen mietitty.
Ajaminen tuntui suorastaan hyvältä lepopäivän jälkeen. Tosin pienet nousut kyllä taas muistutti ettei tämä ihan itsestään kuitenkaan suju.
Katotaan mitä huominen tuo tullessaan…

iltalenkki 20080625.jpg

Sateen jatkuessa katsomme ajoa videolta

May 25th, 2008

ja hyvältähän se näyttää.

Videoissa jatkuu hyväksi havaittu linja. Eli kokoa on, mutta sisällön mielekkyys on katsojan vastuulla.
Tien päällä taas

ajoa

Sisältö koostuu kolmesta pätkästä. Tasaisempaa ajoa, alamäkeä ja vähän hiekkapätkääkin. Nämä kaikki siis parin päivän takaa Tossan lenkiltä, kun ei vielä satanut.

Euroiviisuvoitto – Hengessä mukana

May 25th, 2008

Nyt kun Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden jatkoksi myös euroviisut, kantaen hienosti ennakkosuosikin paineet, niin mekin olemme hengessä mukana ja lähdemme huomenna mäkeen hikoon rikoissa.



Jokohan ensivuonna saadaan Mikko mukaan kisoihin. Kyllä olisi tarvetta globaalille menestyjälle.Jatkamme riskinä trikoissa polkemista ja emme puutu tähän aiheeseen enää toiste.

Mikä tämä on?

May 24th, 2008

ja miten sillä ajetaan. Koijataanko tässä nyt apinaa, vai onko tämä oikeasti tieliikenteessä kulkeva väline.

29379

Päivä on mennyt huilaillessa ja palautuessa Gironan nähtävyyksiä ihmetellen, joista ylläesitetty koje on ehdottamasti yksi. Sen lisäksi on tullut kuljettua muurilla ja katseltua katedraalia sekä muinaista juutalaiskorttelia. Kaupungin museossakin piipahdettiin, mutta menimme vahingossa sisään siestan aikaan takaoven kautta, emmekä juuri viisastuneet siitä käynnistä. Yritimme kuitenkin.

Martin lähti ajamaan fillarilla, Tero tyytyi ajamaan vain säärikarvoja ja Pete jätti ajamisen kokonaan väliin tältä päivältä. Muutama olut palauttaa hyvin ja lataa akkuja huomiselle Els Angelsin mäkilenkille. (Tavoite vielä tätä kirjoitettaessa.)

Vielä kerran eilinen reitti

May 24th, 2008

Sateen sattuessa räplämme atk:ta

Nyt eilinen reitti myös Google mapin kautta:

Google karttaan

Alamäkipätkää

May 23rd, 2008

Allaolevasta linkistä voi katsoa kuinka paljon kamera tärisee alamäessä, kun ei uskalla laskea vain yhdellä kädellä ja jarrukahvallekin pitäisi ylettää.

Video on iso, pitkä ja tylsä, joten suosittelemme vain tosifaneille :)

Miehet alamäessä

mäessä

Tarkoitus on tehdä tästä ja parista muustakin hyvin kompakti kooste, joka jotenkin järkevästi latautuisi, mutta emme lupaa mitään…

Perjantain pidempi lenkki

May 23rd, 2008

Parin lämmittelypäivän jälken olikin aika lähteä ajamaan ihan oikea lenkki ja katsoa kuinka huonossa kunnossa sitä ollaankaan. Tänäänkään ei tarkoitus ollut lähteä vetämään hirmunousuja, sillä niihin Orbean tarjoamilla välityksillä ei kunto taida juurikaan riittää. Suuntasimme siis rannikolle Jaumen opastamaa reittiä pitkin. Jaume ei enää tänään ollut meillä oppaana, eikä antamassa peesiä vastatuuleen, joten pärjäilimme omillamme. Kohtuullisen hyvin pärjäsimmekin. Reitti kulku alkuun samaa rataa, kuin eilinen sadekelinreittikin Gironasta Fornells de la Selvaan.

29243

Sieltä jatkoimme edelleen etelään Sant Andreu Salouta kohti ja aina Caldes de Malavellaan asti, josta kohti enemmän itää ja Llagosteraa. Tähän asti reitti oli ollut kohtuullisen tasainen tai ainakin noussut erittäin loivasti, pieneen vastatuuleen tosin.

Llagosterasta suuntasimme sitten selkeästi kohti rannikkoa ja Tossa de Marin kaupunkia/kylää. Heti alkuun alkoi sitten nousu sekä nousi kunnon vastatuuli. Tuuli taisi olla ikävämpi, vaikka nousukin pahalta tuntui.

29264

Nousujen jälkeen seuraan onneksi yleensä palkinto ja niin tälläkin kertaa. Muutaman ylöspäin ajetun kilometrin jälkeen oli vuorossa vajaan kymmenen kilometrin alamäki aina Tossa de Mariin asti. Näissä laskuissa tuli ATK:n mukaan päivän huippunopeudet n. 65km/h. Tämäkin oli jo hauskaa, mutta päivän paras anti oli ehdottomasti vielä edessä.

29288

Tossassa pidimme kahvitauon (mansikkajäätelön kera) rantakahvilassa maisemia ihaillen ja sitten pääsimme päivän pääasiaan. Rantareitti Tossasta kohti Saint Feliu de Guixolsia oli aivan mieletön. Jatkuvasti ylös ja alas todella mutkaista rantatietä. Meri näkyi oikealla ja kukkulat vasemmalla. Sekä teknisesti että visuaalisesti aivan kympin reitti. Tätä pätkää ajelisi mielellään useamminkin.

29297

29321

Sant Feliussa oli sitten kevyen lounaan aika. Tuli käytyä varmaan reissun tähän asti parhaassa ravintolassa. Ajatukset sämpylälounaasta vaihtuivat maistuviin alkupaloihin ja jälkiruokaan, mitään raskaampaa emme uskaltaneet tankata. Creme Catalanojen jälkeen taas ratsaille ja etupyörä kohti pohjoista ja Gironaa

Nyt tuuli oli myötäinen ja se tekikin seuraavista nousuista huomattavasti miellyttävämpiä, kuin aamupäivän nousuista. Varsinkin nousu Santa Cristina d’Arosta Bell-LLociin tuntui yllättävän hyvältä aamuiseen verrattuna ja kuitenkin 80km jo takana. Tarkoitus oli ajaa takaisin Llagosteraan ja sieltä samaa reittiä takaisin, kuin aamulla tultiin. Melkein teimmekin niin, mutta juuri ennen Llagosteraa seurasimme liian innokaina Girona/Casse de la Selva viittoja ja lähdimme liikenne ympyrästä yhtä liittymää liian aikaisin. Suunta oli ihan oikea, mutta reitti ei. Koska tie oli aika vilkasliikenteinen ajattelimme vetäistä pienen sivulenkin pienempiä teitä pitkin. Niinpä päädyimme pienelle hiekkatielle, joka tosin oli mukava ajettava ja varmaan paremmassa kunnossa kuin osa asfaltoiduista Suomen teistä. Suuntavaisto vain lopetti toimintansa, kun tie mutkitteli ja haarautui koko ajan. Niinpä loppujen lopuksi päädyimme kaivamaan ATK:n repusta ja katsomaan missä mennään. Olimme ajaneet lähes ympyrän päätyen parin kilometrin päähän Llagosterasta, josta äsken olimme lähteneet. No nyt tiesimme mihin mennä :)

Pääsimme aamusta tutulle reitille ja kohti Gironaa. Tosin Pete innokkaana veti vielä yhden mutkan suoraksi ja porukka päätyi tutustumaan Caldes de Malavellan rautatieasemaa, joka oli umpikujan päässä. Eikun takaisn ja näin saimme taas viitisen kilometriä lisää matkaa.

Nyt kun pääsimme oikealle reitille emme enää eksymeet, vaan hyvään myötätuuleen tulimme suorastaan huikeaa vauhtia takaisin Gironaan ja hotellille, missä ansaitut oluet odottivat.

29342

Matkaa tuli n. 125km kaikkine mutkineen ja aurinko paistoi tai oli korkeintaan puolipilven takana, joten olipa loistava ajopäivä!

Oluiden ja suihkussakäyntien jälkeen vielä tankkaamaan. Ostoksille siis.

Tero ja Pete eivät jaksaneet enää kaupungille safkalle, vaan Chorizo pasta ja juustokakku hotellilla täyttivät mahan ja maistuivat hyvälle. Eiköhän näillä taas huomenna liikkeelle pääse, vaikka tarkoitus onkin pitää vähän kevyempi välipäivä.

Päivän paras lenkki!

May 23rd, 2008

Ja varmasti reissunkin, ainakin tähän asti.
Tässä vähän dataa. Kunhan oluet on nautittu, niin pistetään lisää kuvia ja juttua. Pieni hehkutus vielä. Oli ehdottomasti yksi top 10 lenkkejä ever.

tossan-lenkki.jpg